Mekko hautajaisiin

heinäkuuta 28, 2016

Kauniina kesäpäivänä
Loppuu kivut, loppuu tuska
Hyvä on nukkua lepoon, rauhaan
On suruni suuri ja sanaton
Vaari <3

  
Viimeiset viikot on mennyt kuin sumussa. Päivät kuluu ja viikot vierii. On niin tyhjää. Olen kuin toimintakyvytön haamu, eksyksissä. Miettien, mitä tehdä kun yksi elämän tärkeimmistä ihmistä on ikuisesti poissa. Kauniina muistona sydämessä. 



Vuosia sitten aloin lähes huomaamattani huolehtimaan isovanhemmistani. Olen antanut heille sen rakkauden ja huolenpidon minkä he ovat antaneet minulle. Olen tehnyt kaikkeni, jotta heillä olisi mahdollisimman hyvä olla. Olen ollut heidän kanssaan vuosia, joka ikinen päivä. Nyt toinen heistä on poissa. Päivä kerrallaan opettelemme yhdessä mummin kanssa uutta arkea. Ilman rakastamaamme ihmistä.



Tämä mekko on varmasti rankin, mutta myös yksi rakkaimmista ompeluksistani. Panostin mekon mukavuuteen koska päivä tulee olemaan raskas. Mekon vuori on mustaa trikoota ja päällä kaunis joustava pitsi. Kaava on itse piirretty, tuttu ja turvallinen.


Elämää ei ole päivät
jotka ovat menneen
vaan päivät
 jotka jäävät muistiin.

You Might Also Like

42 kommenttia

  1. Todella kaunis mekko <3 Otan osaa vaarin pois menosta ja jaksamista tuohon hautajaispäivään. Ja tietysti uuteen arkken.

    VastaaPoista
  2. Kaunis mekko ja teksti. Voimia surun keskelle!

    VastaaPoista
  3. Lämmin osanottoni ja voimia surun kanssa ❤️ Mekkosi on kaunis!

    VastaaPoista
  4. Upea mekko, käy sinulle tosi hyvin. Otan osaa.

    VastaaPoista
  5. Osanotto. Mekko on upea. Valoa ja jaksamista hautajaisiin ja tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Valoa, nimenomaan sitä tarvitaan ei saa jäädä pimeään.

      Poista
  6. Osanotto suruun. Kauniin mekon olet ommellut.

    VastaaPoista
  7. Lämmin halaus, voimia surun keskelle! Mekko on todella kaunis.

    VastaaPoista
  8. Surun keskellä varmasti auttaa, että olet ollut läsnä vaarisi elämässä. Kaunis mekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, enempään en olisi pystynyt, mitään ei jäänyt sanomatta eikä tekemättä. Kiitos <3

      Poista
  9. Lämmin osanottoni. ❤ Todella kaunis mekko.

    VastaaPoista
  10. Lämmin osanotto suruusi <3. Olet saanut paljon ja antanut paljon, varmasti sydämeesi jää joukko kultaisia muistoja elämään. Mekkosi on jälleen kerran kaunis ja sinulle hyvin sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kultaisia ja hauskoja muistoja yhteisestä ajasta on kyllä todella paljon. Vaari oli todella huumori mies ihan loppuun asti sairauksista huolimatta.
      Oikein mukava yllätys paketti muuten saapui onnellisesti perille, kiitos!

      Poista
  11. Osanottoni! Toivon sinulle voimia ja jaksamista! Mekko on todella nätti.

    VastaaPoista
  12. Lämmin osanottoni suruusi. Sumu haihtuu jossakin vaiheessa ja valo antaa toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onneksi jokaisen tunnelin päässä on valoa.

      Poista
  13. Lämmin osanottoni, voimia toivon tulevaan! Kauniin mekon olet ommellut.

    VastaaPoista
  14. Kaunis mekko ja voimia! Lämmin osanotto suruusi>3

    VastaaPoista
  15. Raskas ompelus, samalla upea kunnianosoitus vaarisi muistolle! Osanottoni suureen suruusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vaari aina huomasi kun minulla oli uusi vaate. Hän oli aidon kiinnostunut ompeluistani.

      Poista
  16. Voiettä. Otan osaa suruusi. ♡ Oletpa ihana kun isovanhemmistasi olet noin huolehtinut. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Heistä huolehtiminen on ollut minulle sydämen asia <3

      Poista
  17. Lämmin osanottoni<3 Voimia ja jaksamista surun keskelle ja uuteen arkeen. Todella kaunis mekko<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!