Vaaleanpunaisia ruusuja

toukokuuta 14, 2016

Näin Pinterestissä kaavakuvan tämän malliseen tunikaan. En löytänyt kuvaa valmistaa vaatteesta tällaisella kaavalla. Mietin voiko tällä kaavalla muka todella saada liehukehelman tai asettuuko helma ollenkaan kauniisti? Kun en päässyt yhteisymmärrykseen mielikuvieni kanssa päätin ottaa avuksi kynän ja kaavapaperia. Piirsin kaavan ja leikkasin kankaat, vähän kyllä hirvitti. Kuten aina tässä vaiheessa. Onhan tämä Majapuulta ostettu vaaleanpunainen Ruusut digitrikoo upea kangas. Ei sellaista ehdointahdoin halua pilata. Toisaalta mieleistä kuosia tulee todennäköisemmin käytettyä vaikka malli ei lopulta silmää miellyttäisikään. Kyllä tämä käyttöön pääsee, mutta paljon jäi myös muutettavaa seuraavaan versioon. Näin jälkikäteen kaavaa katseltuani ja valmiiseen vaatteeseen verrattuna on tietenkin aivan selvä juttu, että tämän mallinen helma asettuu totta kai näin. 




Oletko koskaan tullut ajatelleeksi kuinka mielenkiintoisia kaavat on? On lähes jännittävää kokeilla uusia kaavoja, uusia muotoja tai huomata kuinka paljon kankaan materiaali vaikuttaa vaikka käyttäisi samaa kaavaa. Tällaisissa kaavoissa, joiden lopputulosta et syystä tai toisesta kokeilematta hahmota on vielä mielenkiintoisempaa nähdä valmis vaate. Toisinaan käy niin, että mielikuva kaavasta ja valmistaa vaatteesta eivät kohtaa ollenkaan. En tiedä olisiko asia erilainen jos olisin käynyt koulun kaavojen piirtämiseen. Olen kuitenkin opetellut alusta asti kaikki itse. Lukenut kirjoja, etsinyt valtavat määrät erilaista tietoa ja suorasta viivasta lähtenyt liikkeelle, suunnitellut, piirtänyt ja kokeillut mitenkä käy. Lopulta sarjoittanut onnistuneimmat kaavat myynti vaatteisiin. Ehkä koulun kautta olisi päässyt helpommalla, mutta näin kaavoittaminen on varmasti mielenkiintoisempaa.





Olethan käynyt osallistumassa edellisen postauksen arvontaan? Vielä on hyvää aika osallistua tällä, klik. Mukavaa viikonloppua!

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Ihailen suuresti intoasi ja itse opittu kaavoitustaitoa! Miun logiikka ja hahmotuskyky ei vaan riitä :p Tuo kangas on kyllä niin kaunis ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minulle on opetettu, kun on tarpeeksi intoa ja mielenkiintoa voi oppia mitä vaan :) Kun ei pysty hahmottamaan pitää kokeilla mitä tulee, tällä kertaa tuli kiva, ihan aina niin ei käy :D

      Poista
  2. Kuosi on kaunis, ruusut on aina ihania! <3 Olisipa itselläkin noin paljon intoa ja viitseliäisyyttä kaavakokeiluihin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta on viime aikoina tullut ruusujen ja kukkakuosien ystävä, löytyy jo monenlaista kaapista. Intoa kaavat nimenomaan tarvitsee, ei meinaan suju jos ei huvita :)

      Poista
  3. Ihailla vain voi taas taitoasi :)
    Laskeutuu nätisti ja on kiva malli, eikä kuvausmallikaan ole hassumman näköinen <3

    VastaaPoista
  4. Taas on niin kaunis kangas, ihana väri! Huh, kaavojen muokkaus kuulostaa mahdottomalta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään itsekin väristä, melko täydellinen vaaleanpunainen. Välillä kaavojen muokkaaminen tuntuukin mahdottomalta! ;)

      Poista
  5. Näyttää taas niin kivalle! Kauniin mallinen tunika. Kaavojen maailma onkin niin omanlaisensa. Mielenkiintoinen ja joskus haastavakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alkuun kaavojen maailma tuntui kyllä todella haastavalta, mutta toisinaan koettu onnistumisen tunne ja uusien kaavojen kokeilu pitää mielenkiinnon yllä :)

      Poista
  6. Jälleen niin kaunis tunika! Nostan sinulle hattua, jaksat niin ahkerasti syventyä kaavoituksiin ja uskallat rohkeasti kokeilla uusia juttuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eilen piirsin hyväntekeväisyys juttuun valmiskaavoja ja totesin, ettei minusta siihen kyllä usein olisi. Oikeiden viivojen tihrustaminen kaava-arkilta tuntui haastavammalta kuin koko kaavan piirtäminen itse :D

      Poista

Kiitos kommentista!