Synttäri arvonta

toukokuuta 11, 2016

Unelmallinen blogi täyttää tänään 11.5. täydet 2 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi on syytä järjestää arvonta. Palkinto ei ehkä ole tähän aikaan vuodesta kaikkein tarpeellisin, mutta eiköhän vielä tule aika kun huiviakin tarvitsee. Toivokaamme jopa kesäksi aurinkoisia hellepäiviä ja huiville käyttöä vasta syksyllä. Tein talvella ohjeen tällaisen hupulliseen tuubihuiviin. Ohje meinaisi innoittaa jopa monet ompelua harrastamattomatkin kokeilemaan ompelua. Ohjeen löydät täältä, klik. Syksyllä näitä todennäköisesti tulee myös myyntiin, mutta nyt ajattelin vuoden ajasta huolimatta, että olisi mukava antaa kaikille mahdollisuus voittaa hupullinen tuubihuivi.


Arvonta aika on 11.-25.5. Arvontaan voit osallistua halutessasi kahdella arvalla. Yhden arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen. Mainitse kommentissa monellako arvalla olet mukana. Muista mainita myös yhteystietosi, jotta saan sinuun yhteyttä jos arpaonni osuu kohdallesi. Voit antaa myös palautetta ja toiveita tulevista postauksista. Toisen arvan saat olemalla tai liittymällä lukijaksi. Lukijaksi voit liittyä tuolta oikeasta reunasta, kohdasta "Liity tähän sivustoon".

Arvonta on päättynyt. Kiitos osallistuneille!


Suuret kiitokset kaikille blogia seuranneille ja onnea arvontaan!

You Might Also Like

40 kommenttia

  1. Mukana tottakai kahdella arvalla :) tvesterbacka ät gmail löytyypi ;)

    VastaaPoista
  2. Mukana kahdella arvalla, lukijana olen ollut jo jonkun aikaa. Tuollainen huppuhuivi olisi oikein kiva viileisiin kesäiltoihin ja syksyyn. :) illuusia @ ihmemaassa . com

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahella arvalla mukaan! :) Onnea kaksivuotiaalle..

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka kätsä huivi ja onnea kaksivuotiaalle! Mukana ollaan yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  7. Onnea kaksivuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukana!
    annanen75@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea kaksivuotiaalle! Blogiasi on ollut kiva lukea. Kahdella arvalla mukana!
    Terv. raitzuli@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Sinä olet arvonnan voittaja, onnea! :) Laitathan yhteystietosi minulle sähköpostiin kati.ylkanen(at)icloud.com niin saadaan paketti postiin :)

      Poista
  10. Onnittelut! kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  11. Onnea 2-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  12. Vautsi, mikä idea! Mukana yhdellä arvalla kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  13. Kaunista, hauskaa ja käytännöllistä!! :) Mukana arvonnassa, enkä vieläkään tiedä monellako arvalla :D

    VastaaPoista
  14. Mahtava idea! Tykkään hupuista sisällä, mutta ulkona takin alla ne painavat inhottavasti selkää -tässä siis ratkaisu :)
    Mukana yhdellä arvalla. sanstryy(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnittelut! Tuollainen huppuhuivi olis ihana! Mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  16. Mukana yhdellä arvalla. Suunnittelin silloin, kun tämän huppuhuivin teit ohjeineen, tekeväni myös itse, mutta niinpä jäi tekemättä. Kokeillaan nyt, onko tuuri kohdallaan, vai pitääkö se alkaa itse värkkäämään. Ja onnea kaksivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  17. Mukana kahdella:)
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. Paljon onnea! Mukana kahdella :)

    VastaaPoista
  19. Mukana yhdellä arvalla. kaatrasalo.s(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukaan yhdellä arvalla!! :)
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  21. Onneksi olkoon blogille! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  22. Meillä on sitten samana päivänä synttäri.
    Kahdella arvalla mukana, jso vaikka tärppäis, kun kesällä olis tarvetta tuommoiselle päähineelle tuolla tosi pohjoisessa.

    VastaaPoista
  23. Ihana ja tarpeellinen, miksei kesälläkin tuulisilla ja sateisilla ilmoilla (joita emme kuitenkaa toiveo, heh). Yhdellä arvalla mukaan.
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Onnea kaksivuotiaalle.Yhdellä arvalla mukana. pimahla @ gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ihana huppuhuivi! Mukana yhdellä arvalla. simpanssi91(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Onnea kaksivuotiaalle! :)
    Näppärä huppuhuivi. Mie osallistun kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  29. Tyylikäs!Onnea��
    Yhdellä arvalla mukana.
    Nina
    ippenpippen72@suomi24.fi

    VastaaPoista
  30. Oikein paljon onnea!! Ilo seurata blogiasi:) Arvonnassa mukana, kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  31. Onnea blogille ja sen ihanalle kirjoittajalle <3! Mukana kahdella arvalla :). hannannamit(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnittelut minultakin :)
    Mukana kätevän huivin arvonnassa kahdella arvalla!
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihana huivi, pitänee kokeilla itse, jos ei arvonnassa onnista =) Kahdella arvalla mukana. Olen ollut jo jonkin aikaa lukijana. Synttärionnea!

    VastaaPoista
  34. Onnittelut! Mahdottoman nätti huivi :) Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  35. Onnea! ♡ Kahdella arvalla mukaan. puikoiltapujonnu (ät) gmail.com?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!