Tonttumekko

joulukuuta 21, 2015

Ensimmäiset Unelmalliset vaatteet löytyy myynnistä Unelmallisen facebook sivuilta, klik. Onhan nuo löytynyt sieltä jo tovin. En vain ole ennättänyt teille siitä kertomaan. Sanoisin, että hetkeen ei ole ollut näin hektistä elämä kuin tänä joulukuuna. Joulun pyhät on loistava mahdollisuus rauhoittua viettämään aikaa perheen kanssa. Aion myös rentoutua tutustumalla joulukuun mahtavaan blogi tarjontaan. Hieman sivusilmällä olen seurannut, mutta lukeminen ja kommentit on jäänyt. Innolla odotan kun saan avata kaikkien ihanien blogi kalenterien luukut kerralla!




Olen jo parina aiempana jouluna ihaillut tätä kangasta. Jostain syystä kuitenkin jättänyt tilaamatta. Harmitellut, sitten jälkeen päin. Tänä vuonna en jäänyt harmittelemaan ja laitoin Naperonutulle tilauksen menemään. Kyllähän tulikin kivan näköinen tonttumekko. Kokeilin kietaisumallin savupiippukaulusta. Aika hauskan näköinen lopputulos. Tällainen kaulus pitää tehdä toistekin. Helmaa hieman levensin ja tein sivuille rypytyksen framilonilla. Jo mahtuu Mummin loihtimat jouluherkut tähän mekkoon!




 Tonttumekon myötä siirtyy blogi joulu rauhaan. Ehkä palaan vielä ennen vuoden vaihdetta. Ajattelin vielä yhden tunikan ommella itselleni tänä vuonna. Saisin vain päätettyä millaisessa asussa haluan vuotta vaihtaa.


Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille! <3

You Might Also Like

22 kommenttia

  1. Onpas kiva kuosi. Nopealla vilkaisulla tontut näytti ensin pipariukoilta.. :) Rauhallista joulun aikaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itse ajatellut, että ne on tonttu pipareita :)

      Poista
  2. Ihana tonttumekko 😍 Hyvää ja rentouttavaa joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko ja kangas on sopivasti jouluinen, kun tämä ilma ei joulumieltä ylennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Minä haaveilin sellaisista ihanan jouluisista kuvista talvimaisemassa. Pitää ajatella positiivisesti, ei jouduttu kuvamaan vesisateessa! :) Kiitos!

      Poista
  4. Kiva kuulla susta taas ❤ ja ihana joulumekko!

    VastaaPoista
  5. Hieno joulumekko:) Tosiaan, blogi tarjonta on ollut todella runsasta ja postaukset pullollaan hienoja ja mielenkiintoisia ideoita:) Oikein ihanaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla, että olet tykännyt blogin tarjonnasta ja löytänyt ideoita <3 Voin kyllä sanoa samaa sinun blogista, uskomattomia ideoita ja toteutuksia on löytynyt Villa Piposta! :)

      Poista
  6. Oikein ihanaa joulua siulle ❤️

    VastaaPoista
  7. Minä tein viime joulun alla tuosta kankaasta imetysmekon. Vieläkin aion sitä käyttää, kun kuosi on niin kivan jouluinen ja lapsekas! Onnellista joulua sinullekin! :)

    VastaaPoista
  8. Mulla myös joulukiireet vieneet kamasti bloggausaikaa joulukuulta, myös ihan lukemisen ja kommentoinnin osalta, eikä mulla ole eds yritystä pyöritettävänä! Mutta siis pointtina oli että nätti mekko, ja ihanaa joulua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Pelkät lahja valmistelut vie ihan huimasti aikaa.. Ensi vuonna (kuten aina), ajattelin aloittaa valmistelut ajoissa :)

      Poista
  9. Juuri sopivan jouluinen tunika, nätti ❤ . Joulun aika on minullakin vähentänyt bloggausta, mutta kaikki aikanaan :). Ihana oli kuulla sinusta! Enää yksi yö jouluun, rentouttavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuullu, että olet odottanut <3 Pitää käydä kurkkaamassa mitä olet blogiin kerinnyt laittamaan :)

      Poista
  10. Ihanan jouiluinen tunika ❤ Toivottavasti saat levättyä joulun aikana (: Yrittäjien elämä kun voi olla melko hektistä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Julia! Eilen jo innoissani kaivoin koneet esille :)

      Poista
  11. Ihana joulumekko tämäkin :) Kyllä kelpaa lötkötellä joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koko loppu vuoden olen kulkenut ihanan löysissä ja rennoissa vaatteissa :)

      Poista

Kiitos kommentista!