Ideoita vanhoista farkuista

syyskuuta 16, 2015

Heti ensimmäiseksi minun pitää todella kiittää Vaapula blogin Mandaa joka järjesti syyshaasteen. Kiitos! Ensimmäisenä haasteena oli Rakas farkku. Vihdoinkin kaapin nurkassa lojuneet farkut sai käyttöä ja minä siirryin suunnittelu tasolta töihin. Saanen epäillä, ettei tätä päivää olisi ihan äkkiä tullut ilman haastetta. Kerran on luvannut, täytyy pitää sanansa. Pidemmän aikaa olen suunnitellut ja etsinyt ideoita vanhojen farkkujen uusio käyttöön. Ajattelin haasteeseen ryhtyessäni, että jos ei vieläkään innosta, niin riittäähän osallistumiseen yksi pienikin työ. Halusin kuitenkin farkut pois nurkista ja kerätä ideoita muidenkin nähtäville. On aikaa vievää touhua etsiä ideoita monesta paikasta. Toivottavasti ideat tavoittavat mahdollisimman monen farkkujen uusiokäytöstä innostuneen.

1. Farkujen lahkeista kynäpurkit. Lahkeiden sisällä on lasipurkki jotta kynäteline on tarpeeksi tukeva.



2. Irrotettavat kirjan kannet. Kannessa on kahdet farkkujen takataskut koristeena. Kannen sisäpuolella on tasku samasta kankaasta kuin vuori. Reunat on kantattu vinonauhalla.



3. Kukkakoriste. Kirjan kannessa on farkusta tehty kukka. Kolme erikokoista farkku kukkasta päällekkäin ja ommellaan napin kanssa kiinni toisiinsa.


4. Farkkukorit. Pienemmät korit on tehty farkkujen lahkeista kuten kynäpurkin suojat ja suurempi kahdesta farkku palasta. Helppo säilytys ratkaisu pienille tavaroille.

 

5. Erivärisistä farkku tilkuista kauppakassi. Kantokahvat on leikattu lahkeista.


6. Patalappu taskusta. Välissä on kaksi kerrosta lämpöä kestävää vanulevyä. Reunat on kantattu helposti vinonauhalla.


7. Onnittelu kortti. Ei ompelu idea, mutta olen itse inostunut viimeaikoina myös askartelusta. Kukkamaljakkona on pienen pieni farkkujen takatasku. Nämä kukkaset on tehty kahdesta päällekkäisestä farkku kukkasesta.


8. Tässä on mielestäni hauska ja helppo idea! Taulu taskuista. Taskut on vain liimattu kiinni tauluun.



9. Pehmolelu. Minä ompelin 3,5metriä pitkän käärmeen Mafille syntymäpäivälahjaksi. Pojalla oli sopivasti syntymäpäivä sunnuntaina.




Osa toteutuksista oli helppoja, toiset haastavampia. En tiedä voinko sanoa farkun olleen minulle koskaan erityisen rakas materiaali, mutta tämän haasteen jälkeen ei ainakaan ihan heti voi rakkaudesta puhua. Olen kuitenkin todella iloinen, että sain näinkin monta työtä valmiiksi! Vihdoinin olen voittanut vanhat farkut ja viimeiset silput meni Mafin käärmeen täytteeksi :)


Vaapulan blogista näet mitä muut haasteeseen osallistuneet ovat keksineet farkusta.
Mitä sinä olet tehnyt vanhoista farkuista?

You Might Also Like

24 kommenttia

  1. Kiva kuulla, että haaste innosti ja paljon olet saanutkin aikaan! Kivoja ideoita ja toteutuksia nämä kaikki. Minä pistän ideapankkiin ainakin nuo kynäpurkit ja taskutaulun, ihan mainioita koululaisen työpöydälle. :)
    Kiitos, kun lähdit mukaan haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Mukavaa, että löysit toteutettavia ideoita :)

      Poista
  2. Wau! Tässä on monta hienoa ideaa ja toteutus kaikissa hienoa. Tuollainen koiranlelu olisi kyllä kiva tehdä, onko teillä hyvin kestänyt? Minä olen ommellut todella paljon farkuista, patakinnasta, laukkuja, tyynyjä, kiikkutuolin pehmikettä, päiväpeittoa, verhoa jne :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän huonosti on vielä tietoa lelun kestosta kun Mafi on jo monta päivää keskittynyt pelkästään syntymäpäivä luun syöntiin 😃 Joskus tein pehmokoiran hänelle. Se olisi muuten ehkä kestänyt, mutta minä höppänä menin tekemään sille korvat ja hännän, niistä retuuttamisessa oli vähän liikaa pehmo kaverille 😅 Farkku on kyllä kestävä materiaali koiran leluihin ja vahingosta viisastuneena en ommellut käärmeelle esim. kieltä minkä saisi helposti revittyä irti 😊

      Poista
  3. Wau mikä määrä farkkutuotoksia ja upeita kierrätysideoita. Tuollaisen kynäpurkin osaisi varmasti meidän koululainenkin jo äidin avustuksella itselle tehdä. Minä en ole oikein ikinä päässyt kiinni tuohon farkkuun vaikka muuten aika monipuolisesti ompelenkin. Tosi kiva nyt nähdä näitä ideoita roppakaupalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kynäpurkki on kyllä tosi helppo, ei tarvitse edes huolitella reunaa. Pohja vain kiinni ja kulmiin ne kolmiot, hitsi kun en nyt keksi miksikä sitä oikealta nimeltä sanotaan :)

      Poista
  4. No, oho, mikä määrä valmiita tuotoksia. Tosi kivoja ideoita farkkujen taskujen käyttämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Monissa farkuissa just taskut on se kivoin osa :)

      Poista
  5. Upeita töitä, ja vaikka kuinka paljon! Hienoa että tästä jäi voittaja-fiilis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä todella jäi voittaja fiilis :)

      Poista
  6. Mahtava määrä erilaisia kekseliäitä farkkutöitä! Näistä voisin heti ottaa useammankin omalle yhä pitenevälle to do -listalleni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että löysit toteutus kelpoisia ideoita :)

      Poista
  7. Mahtava määrä tuotteita vanhoista farkuista, upeaa!

    VastaaPoista
  8. Iso kiitos ideoista! Kynäpurkki ja taskutaulu oli mun lempparit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne taitaa olla suurimman osan suosikit myös minun :)

      Poista
  9. Kivoja juttuja kaikki! Tuo käärme olisi kiva lahja lapsellekkin, näyttää koirakin siitä tykkäävän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti kelpaisi lapsellekin :) Muistan tehneeni tuollaisen joskus alakoulussa, mutta minua aina harmitti kun se oli liian lyhyt. Sempä takia ompelin nyt varmasti riittävän pitkän käärmeen! :)

      Poista
  10. Monipuolista farkun uusiokäyttöä, upeita kaikki:)

    VastaaPoista
  11. Loistavia ideoita laidasta laitaan, omiin suosikkeihini kuuluu ainakin tuo onnittelukortti, yksinkertainen, mutta näyttävä. Kirjan kannetkin olisivat hyödylliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Kirjan kannet on kivat, saa helposti mieleisensä :) Yleensä kalenterit ja vihkot on kaupassa niin tylsiä.

      Poista
  12. HUH ja WAU! Oot ahkeroinu. Mä rakastan farkkua (silloin kun se ei katko neulaa), kaunis materiaali sisustukseen. Tykkään etenkin noista kynä purkeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskomatonta kyllä en ainakaan muista, että yksikään neula olisi näissä katkennut :) Tästä haasteesta löysin itse innostuksen farkkuihin :)

      Poista

Kiitos kommentista!