Ei enää nuppineuloja ja rikkinäisiä kaavoja

tammikuuta 14, 2015

Minä en tule toimeen nuppineulojen kanssa. Olen yrittänyt olla kaveria, mutta ne pistelee ikävästi.  En halua olla niiden kanssa tekemisissä pakollista enempää. Yhdeksi ratkaisuksi suuunnittelin itselleni kaavapainot :) Näin ollen nuppineulat eivät enää pääse repimään kaavojani, sormenpääni pysyy ehjinä eikä minun tarvitsee vuodattaa niin paljon tuskan kyyneleitä. Koska nuppineulojen käyttö on kuitenkin edelleen tarpeellista joissain tapauksissa, pitäisi minun ehkä ommella kaunis ja käytännöllinen nuppineulatyyny. Saatammehan tulla paremmin toimeen, jos ompelen heille mukavan säilytyspaikan :)


 Painojen kaavan piirtäminen on helppoa, pohjaksi neliö ja kolmionmalliset sivut. Pohjaan kiinni ommeltava kolmion sivu on tietenkin oltava samankokoinen kuin neliön sivut. Piirtämäni kolmion muut sivut ovat hieman pidempiä. Minä ompelin ensin kolmioiden sivut toisiinsa ja viimeiseksi pohjaan kiinni. On makuasia missä järjestyksessä haluaa palat ommella. Yhteen pohjan sivuista jätin pienen täyttö- ja kääntöaukon. Täytteenä käytin puuroriisiä. Jättämäni täyttöaukko oli todellakin pieni, mutta täyttäminen onnistui mukavasti suppilolla :) Ompelin täyttöaukon kiinni käsin, piilo ompeleella. Kolmioiden kärjissä on hieman tyhjää tilaa, jotta painojen siirteleminen kävisi helpommin. Käyttämäni ompeluaiheinen puuvilla on Poppanavakasta.


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Itse en myöskään tykkää kaavojen kiinnittelystä nuppineuloilla, vaikka muuten meillä nuppineulojen kanssa on ihan toimiva suhde :) voisi itekkin tehdä tuollaiset! Näyttää käteville :)

    VastaaPoista
  2. Pakko vielä kommentoida täälläkin. Ihana idea ja törkeesti meinaan "varastaa" ja tehdä omatkin. Nimim. se kivi-tuikku-kippoja painona pitävä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Olen iloinen, että haluat kokeilla ideaani :)

      Poista

Kiitos kommentista!