Pappatunturi huppari

elokuuta 11, 2014

Miten sitä voisi paremmin kiittää ompelublogin kuvaamisesta kuin ompelemalla! Ompelin valokuvaajalleni tästä loistavasta Hannan kankaasta ostetusta Pappatunturi collegesta hupparin. Halusimme kuviin ehdottomasti myös oikean pappatunturin.  Ei ollutkaan niin yksinkertaista löytää sellaista :) Facebookista usein löytää kaiken etsimänsä, mutta nyt kukaan tuttava ei ainakaan tunnustanut omistavansa pappatunturia.


Onneksi minulla on naapuri kylän Eurokankaassa aivan huippu ihana myyjä! <3 Hän on seurannut ompeluharrastustani ensimmäisestä päivästä lähtien. Vuosi sitten olleesta päivästä jona kävelin Eurokankaaseen ja totesin "Päätin opetella ompelemaan, mitäköhän mä tarttisin?"  Viimeksi asioidessani Eurokankaassa huomasin ottaa puheeksi blogini ja kerroin tarvitsevani pappatunturin. Uskomatonta kyllä häneltä sellainen löytyi :)
Ei muuta kun lähdettiin sunnuntai päivän iloksi maaseutu matkailulle.






Hupparin kaava on vanhasta Suuri Käsityölehdestä, mutta tarkkaa numeroa minulle ei ole. Hupun vuorena on tumma trikoo. Hihansuissa ja helmassa on musta resori. 






Iso kiitos minun huippu myyjälle ja blogini kuvaajalle! <3

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Aivan mahtavat kuvat ja hieno huppari :) Ihanaa kun löytyy vielä tuommoista hyväntahtoisuutta ihmisiltä :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavat kuvat ja hieno huppari :) Ihanaa kun löytyy vielä tuommoista hyväntahtoisuutta ihmisiltä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvin kuvat onnistuivat, huppari ihan miestä myöten:)
    Olet oikea luonnonlahjakkuus ompelussa, niin nopeasti olet oppinut. Ja siistiä jälkeä !
    KIITOKSET lempiasiakkaalleni, kiva kun kävitte. Nähdään...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!